Kädentaitomessuilla oltiin monen muun kädentaitajan kanssa

Mielestäni erhdyin menemään "väärille" messuille. Enhän myy kuin hieman nokkoslankaa! Sitä myinkin. Hieman. Mielenkiintoista oli messujen valaistus. Valitettavasti valot vääristivät tuotteiden värejä, joten onhan se hieman hankalaa saada esille tuotteiden oikeat värit. Nämä langat eivät ole vihertäviä, vaan takana näkyvän tyynyn värisiä.

SannoDesign on ihan reilusti vihreä ;).

Potentiaalisia asiakkaita oli runsaasti, tosin suurin osa heistä on itsekin käsityöläinen ja useampikin pysähtyi katsomaan tuotteita kiinnostuneina niiden toteutuksesta ja poimien ideoita omiin töihinsä. Onhan se mukavaa, kun voi esitellä jotain erilaista, uusille tekijöille. Eihän kukaan ennätä kaikille tehdä valmiita tuotteita.

Muutamia erilaisia tuotteita toteutettuina VHS-kasettinauhoista.
Rinnalla, kerrassaan upeat helmet. Helmissä on käytetty laavakivi helmiä ja kuukivihelmiä. Näihin ei törmää jokaisessa korukaupassa.
VHS-kasettinauha tuotteet kiinnostivat monia. Erityisesti pieni iltalaukku silkkivuorilla oli erittäin kiinnostava.

Lohennahka ranneketta ei joka tytöllä olekaan. Nyt on, ainakin muutamalla tytöllä kaunis lohennahkainen ranneke. Lohen nahka on vielä erikoinen valmistusmateriaali, eikä sitä monelta korusuunnittelijalta / -valmistajalta löydy.



Yleiskatsaus messupöydälle. Vauvoille on vaaleanpunaisia 7-Veljestä langasta neulottuja töppösiä. Varren pituus on 8 cm, joten näitä hyvin vauvan jalassa pysyviä töppösiä voi käyttää myös vaikkapa saapassukkina. Sähkön siniset vauvan töppöset on neulottu Helmiveneen baby alpakka langasta. Unelman kevyet ja pehmeät töppöset pienelle ihmiselle.
Metallilangasta virkattuja korvakoruja, vanhat kirjaillut pöytäliinat on kierrätetty ja niistä olen valmistanut kauniita sydämiä, joita voi käyttää somisteena, tai vaikkapa neulatyynyinä. Kaunis lahja ystävälle.
Kierrätetystä sotilashuovasta olen valmistanut pannunalusia. Harmaalla puhjalla punainen sydän. Ihana lahja ja kaunis omalla pöydälläkin.





Kierrätetyistä kankaista valmistettuja kangaskasseja. Muovikassien tilalle. Kangaskassin käyttäjä tekee ekoteon.




Uskoisin näitä myssyjä ilmestyvän katukuvaan. Moni pysähtyi niitä tutkailemaan ja ottamaan mallia.
Pikkutytöt rakastuivat pinkkiin pipoon. Ihastuttavia ihailun huudahduksia ja säihkyviä silmiä.

Monta mielenkiintoista keskustelua virisi messuilla. Sain kuulla monta tarinaa ja kokemuksia erilaisista materiaaleista ja työtavoista vaihdettiin.

Kiitos kaikille messuvieraille.




Kommentit